Valikko

Tietoa leivästä

Leivällä voi vähentää ruokahävikkiä

Luonnonvarakeskuksen (LUKE) mukaan suomalaisessa ruokaketjussa syömäkelpoista ruokaa menee hukkaan noin 400 miljoonaa kiloa vuosittain. Kotitalouksien osuus ruokaketjun ruokahävikistä onsuurin,yli kolmasosa. Se tarkoittaa, että kodeissa muodostuu ruokahävikkiä yli 155 miljoonaa kiloa vuosittain. Eniten hävikkiä syntyy kotitalouksissa vihanneksista, juureksista ja perunoista (23 %), toiseksi eniten hedelmistä (16 %) sekä kolmanneksi eniten kahvista (14 %).

Keskivertokuluttaja heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin siis noin 20–25 kiloa. Kuluttajaliiton laskelmien mukaan se tarkoittaa, että suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa roskikseen yhteensä noin 500 miljoonan euron arvosta. Nelihenkisessä perheessä se tarkoittaa useamman sadan euron edestä vuosittain hukkaan heitettyä rahaa.

Ruokahävikin muodostumista kannattaa tarkkailla muutaman viikon ajan. Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää siihen, missä yhteyksissä ruokahävikkiä syntyy. Kuluttajaliiton mukaan yleisimpiä syitä ruoan poisheittämisen taustalla ovat ruoan pilaantuminen ja päiväysten vanheneminen. Muita syitä ovat lautasille jääneet ruoantähteet, liian ison määrän valmistus tai se, ettei samaa ruokaa haluta enää syödä.

Jos huomaa roskiin menevän paljon tyypillisimpiä hävikkituotteita, kuten perunaa ja vihanneksia tai esimerkiksi aikaisemmilta aterioilta jääneitä ruoan tähteitä, voi leivästä löytää ratkaisun. Leivän päälle voi nimittäin rakentaa näppärästi ja nopeasti uuden aterian tekemällä esimerkiksi lämpimiä voileipiä tai leipäpitsoja. Näihin tulee hyvin hyödynnettyä myös hiukan vanhentunut leipä, jolloin myös leipähävikki pienenee. Lämpimiin voileipiin voi käyttää hiukan nahistuneita kasviksia, kuten tomaattia ja paprikaa, sekä jääkaappiin jääneitä kylmiä keitettyjä perunoita. Ruoan tähteillä, kuten kastikkeilla, kalalla, lihapullilla tai pihvillä saa mainion täytteen nopeasti valmistuvaan leipäpitsaan.

Kun tunnistaa tilanteet, joissa ruokahävikkiä syntyy, oman kotitalouden ruokahävikkiä voi pyrkiä minimoimaan pienillä teoilla. Näin arkeen tulee mukaan helppoja, vaihtelevia ja nopeita uusia reseptejä ja rahaa säästyy. Ruokahävikin välttämiseksi aterioiden suunnittelemiseen kannattaa käyttää hetki aikaa ja kiinnittää huomio ruoan oikeanlaiseen säilytykseen. Hävikkiruoan valmistuksessa luovuuden voi antaa virrata ja rohkeasti kokeilla uusia ideoita.

Käyttämällä leivän päällisinä ja lämpimien leipien täytteinä ruokia, jotka uhkaavat mennä hävikkiin, voi säästää rahaa ja saada herkullisia ruokia. Ota siis leipä avuksi taistellessasi hävikkiä vastaan alla olevilla keinoilla:

  • Ylijääneet keitetyt perunat ovat herkullinen ja ruokaisa leivänpäällinen lämpimissä leivissä.
  • Tuoreet yrtit antavat leivälle makua ja viimeistelevät leipäannoksen.
  • Juustopalat kannattaa raastaa ja käyttää esimerkiksi lämpimien voileipien kuorrutuksessa.
  • Leipäpitsa ja lämpimät voileivät ovat hyvä keino hyödyntää elintarvikkeet, joita uhkaa joutuminen hävikkiin. Pitsatäytteiksi käyvät esimerkiksi tähteiksi jääneet kastikkeet, kasvikset, liha, kala, juusto, creme fraiche, ananas ja vaikka persikka. Mitä täytteitä itse keksit leipäpitsaasi!
  • Vanhasta ruisleivästä voi tehdä ruislastuja leikkaamalla leipä viipaleiksi tai kuutioiksi. Uunipellille levitetyt leipäpalaset sivellään öljyllä,maustetaan esimerkiksi valkosipulilla ja paahdetaan rapeiksi 180-asteisessa uunissa 15 minuutin ajan. Ruislastuja voit käyttää nachojen tapaan.
  • Perinteisten pullasta valmistettujen köyhien ritareiden sijaan herkkuja voi valmistaa myös ruisleivästä tai vaaleasta leivästä. Tässä voit hyödyntää jääkaapista myös tölkkien pohjalle jäänet maito- ja kermatilkat ja lorauttaa ne pannulle.