Viljan tuotanto ulkomailla
Euroopan tehomaatalous
Ranska on Euroopan vilja-aitta. Siellä on seitsemän kertaa enemmän peltoa kuin Suomessa. Lisäksi hehtaarisadot ovat kaksinkertaiset, esimerkiksi vehnällä 6 500 kg, kun Suomessa se on parhaimmillaankin vain 3 800 kg.
Lannoitteiden käyttömäärä jakaa Euroopan kahteen ryhmään: maailman intensiivisimmän maatalouden Keski-Eurooppaan sekä kohtuutuotannon Etelä- ja Pohjois-Eurooppaan. Hollannissa maatalous uhkaa ympäristöä: maan karjatiheys on niin suuri, että lannan sijoittaminen tuottaa ongelmia, lisäksi väkilannoitteita käytetään eniten Euroopassa, ja torjunta-aineiden käyttö on maailman huippuluokkaa. Pohjoismaissa lannoitteita ja torjunta-aineita käytetään suhteellisen vähän, lannoitteita vähiten Ruotsissa ja torjunta-aineita vähiten Islannissa ja Suomessa.