Viljan tuotanto Suomessa
Suomen ilmasto on haasteellinen viljelyn kannalta
Suomi on maailman pohjoisin viljaa tuottava maa. Tärkeimmät leipäviljan tuotantoalueet ovat maan lounais-, etelä- ja länsiosissa. Satotasomme ovat pienempiä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Alhaisen lämpötilan vuoksi kasvukausi on lyhyt, vaikka auringonvaloa riittää pitkään. Myös kosteusolosuhteet vaikeuttavat viljelyämme. Varsinaisten vilja-aittojen alueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sataa runsaasti keväällä ja vähän syksyllä. Vettä riittää korren ja tähkän kasvun aikana. Kuiva syksy tuleennuttaa ja kuivattaa viljan pellolla pystyyn. Suomessa olosuhteet ovat päinvastaiset; alkukesä on usein sateeton ja syksy kostea, minkä vuoksi vilja on kuivattava puinnin jälkeen.
Suomessa on maatalousmaata noin 2,3 miljoonaa hehtaaria, josta viime vuosina viljakasveilla on ollut runsas miljoona hehtaaria ja nurmella noin 700 000 hehtaaria (MMM). Maatilojen kokonaismäärä on ollut vuosi vuodelta laskussa. Vuonna 2012 aktiivitiloja oli 55 816, kun taas vuonna 2014 vastaava luku oli 52 775 (Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus). Vuonna 2017 maatalouden tukihakemuksen jätti 50 500 maatilaa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 maatilatalouden tuloverolain perusteella verotettuja aktiivimaatilayrityksiä oli kaikkiaan enää 40 344. Muutos vuosituhannen alusta on merkittävä, sillä vuonna 2000 tuotantotoimintaa harjoittavia aktiivitiloja oli vielä lähes 78 000.
Maatiloista 36 %:n tuotantosuunta on viljanviljely. Tilojen määrän väheneminen on johtanut niiden koon kasvuun. Siitä huolimatta Euroopan mittakaavassa suomalaiset maatilat ovat edelleen pieniä. Luomuviljelyyn käytetty peltoala oli 2010-luvun ajan kasvussa. Luonnonmukaisen tuotannon osuus pinta-alasta oli vuonna 2018 noin 13 prosenttia (MMM).
Lannoitteiden käyttö on Suomessa huomattavasti maltillisempaa Keski-Euroopaan verrattuna. Täällä käytetään yleisesti sijoituslannoitusmenetelmää. Siinä lannoitteet sijoitetaan kylvön yhteydessä maan sisään kasvien juurivyöhykkeelle, josta ne tulevat parhaiten kasvien käyttöön. Tarvittavien lannoitteiden määrä selvitetään kemiallisella maa-analyysillä, viljavuustutkimuksella.
Viljantuotannon kehitys
Viljan kokonaistuotannon kehitys on 2005-2023 on nähtävillä kuvassa 1 ja yleisimpien viljojen sadot kuvassa 2. Eniten viljelty kasvi on ohra ja toiseksi suosituin kaura. Kauran merkitys vientituotteena on kasvanut koko EU-jäsenyyden ajan. Suomi on toiseksi suurin kauran viejämaa maailmassa. Ohra ja kaura käytetään pääasiassa rehuksi. Kauran elintarvikekäyttö kasvoi voimakkaasti 2010-luvulla ja nousi noin 100 miljoonaan kiloon vuodessa. Tällä hetkellä kauraa käytetään elintarviketeollisuudessa jo lähes 160 miljoonaa kiloa. Ohran elintarvikekäyttö on vähäistä, noin 6 miljoonaa kiloa, kun rehuteollisuus käyttää vuosittain ohraa 165 miljoonaa kiloa. Ohraa käytetään myös teollisuuden raaka-aineena rehu-, tärkki- sekä mallasteollisuudessa. Ohran muu käyttö, joka sisältää muun muassa mallastuksen, on noin 270 miljoonaa kiloa. (lähde VYR, 2024)
Kuva 1. Viljan kokonaistuotanto Suomessa 2005-2023 Lähde: Luke, Satotilasto 2024
Kuva 2. Suomen viljasadon kehitys lajeittain 2005-2023 Lähde: Luke, Satotilasto, 2024
Leipäviljoista tärkein on vehnä. Sen käyttö on leipäviljan ohella yleistynyt myös rehuteollisuudessa. Vehnää käytetään lisäksi tärkkelyksen sekä alkoholin tuotantoon. Rukiin suhteen Suomen omavaraisuus ja viljelyala on vaihdellut vuosittain suuresti. Se on kuitenkin yksi tärkeimmistä leipäviljoistamme, joten tuonti ulkomailta, erityisesti Puolasta ja Saksasta on ollut yleistä. Rukiin viljelyala kasvoi voimakkaasti 2010-luvulla. Vuodesta 2015 Suomi on ollut omavarainen rukiin suhteen ja kotimainen viljely on tuottanut vuotuisen, noin 80-100 miljoonan kilon, tarpeen elintarviketeollisuuden käyttöön. Rehukasvina ruista ei juurikaan käytetä.
Keskeisiä satoisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat lajikkeen aikaisuus, talvenkestävyys, tähkäidäntäherkkyys ja kasvitautien vastustuskyky. Viljantuotanto on kehittynyt tekniikan edistymisen myötä. Kaskiviljelyn aikana hehtaarin ruispelto pystyi ruokkimaan 4 ihmistä vuodessa, hevostalouden aikana jo 9 ihmistä ja traktoriaikakaudella 17 ihmistä. Kahdessa sadassa vuodessa viljan kokonaistuotanto on yli 25 kertaistunut.
