Valikko

Medialle

Täysjyväruisleivällä vaikutusta suolistosyövän ehkäisyssä

12.12.2023

Suomessa ruista syödään eniten maailmassa, vuosittain yli 13 kiloa per henkilö. Viime vuosina kulutus on kuitenkin ollut laskussa. Rukiin terveysvaikutukset ovat kiistattomia, mitä uudet tutkimustuloksetkin vahvistavat. Tukea rukiin terveysvaikutuksille toivat esiin väitöskirjatutkija Laura Pirkolan väitös sekä Itä-Suomen yliopiston professori Marjukka Kolehmaisen nostamat esimerkit Pro Ruis ry:n järjestämässä webinaarissa. Rukiin on todettu alentavan riskiä sairastua etenkin mm. suolistosyöpiin sekä sydän- ja verenkiertoelinten sairauksiin ja tyypin II diabetekseen. Rukiin kulutusta kannattaisi monestakin syystä lisätä.

Juuri julkaistussa Laura Pirkolan väitöstutkimuksessa todettiin rukiilla ja ruisleivällä olevan yhteys suoliston hyvinvointiin. Tutkimuksessa toteutettiin kolmen viikon interventio, jossa käytettiin runsaasti täysjyväruisleipää. Tämä lisäsi tutkittavien lyhytketjuisen rasvahapon, butyraatin, tuotantoa. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että butyraatti vaikuttaa lähinnä paikallisesti siirtymällä paksusuolen epiteelisoluihin. Tällä on vaikutusta suolen seinämän läpäisevyyteen ja tätä kautta suolistosyöpäriskin alenemiseen.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin myös erilaisten viljakuidut vaikutuksia suoliston mikrobistoon, ja miten tämä vaikuttaa aivoihin ja hyvinvointiin ylipäätään. Väitöstutkimuksessa mallinnettiin suolistomikrobiston, ravintokuidun ja mikrobiston tuottamien aineenvaihduntatuotteiden välisiä vaikutuksia, kun syödään täysjyväruisleipää, täysyväkauraleipää tai valkoista vehnäleipää. Väitöksen yhdessä osiossa tutkittiin ns. suolisto-aivoakselin yhteyttä 3 viikkoa kestävässä interventiotutkimuksessa. Aivojen ja suoliston välillä on monimutkainen kahdensuuntainen yhteys; se, mitä tapahtuu suolistossa, saattaa vaikuttaa aivoihin – ja toisin päin. Tämän vuoksi suoliston hyvinvoinnista huolehtiminen on erityisen tärkeää. 

Erilaisia tutkimuksia käynnissä rukiin terveysvaikutuksista

Professori Marjukka Kolehmainen Itä-Suomen yliopiston Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksiköstä esitteli Pro Ruis ry:n järjestämässä Ruiswebinaarissa Itä-Suomen yliopistossa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan täysjyväruis ja –vehnä vaikuttavat serotoniinin tuottoon suolessa. Tämä voi osaltaan selittää täysjyväviljan lihavuudelta ja kroonisilta sairauksilta suojaavaa vaikutusta. Suoliston mikrobeilla ja suolenseinämän toiminnalla onkin Kolehmaisen mukaan keskeinen rooli täysjyväviljan terveysvaikutusten välittämisessä.

Kolehmaisen mukaan eri viljoilla on erilaisia terveysvaikutuksia. Tästä syystä täysjyväviljoja tulisi syödä monipuolisesti. Ruis sekä ohra madaltavat veren insuliinitasoa. Kolehmaisen mukaan tästä seurauksena on mahdollisesti haiman insuliinieritystoiminnan ’säästäminen’, jolloin ensivaiheen insuliinieritys paranee. Professori Kolehmaisen mukaan rukiin syömisen myötä myös sinällään normaali aterian jälkeinen akuutti-inflammaatioreaktio pienenee, mikä vähentää matala-asteista tulehdusta.

Täysjyvävilja sisältää runsaasti ravintokuitua, muita ravintoaineita ja fytokemikaaleja. Näiden kaikkien tärkeiden aineiden vaikutuksista ja etenkään vaikutusmekanismeista elimistöön ei vielä kuitenkaan tiedetä kaikkea. Tutkimus kasvattaa ymmärrystämme siitä, kuinka erilaiset tuotantoprosessit ja suolistomikrobisto vaikuttavat rukiisten tuotteiden sisältämien ravintoaineiden hyväksikäyttöön elimistössä. Tutkimukset vahvistavat etenkin rukiin positiivisia vaikutuksia suoliston hyvinvoinnille. 

Lähde: https://pub.epsilon.slu.se/32125/1/pirkola-l-20231113.pdf

Lisätietoja: Kaisa Mensonen, toiminnanjohtaja, ETM
Leipätiedotus ry
kaisa.mensonen@leipatiedotus.fi
040-5942728