Luonnonvarakeskuksen hankkeen tavoitteena lisätä kotimaista ympäristöystävällistä proteiinin tuotantoa
15.11.2016
Kauppojen proteiinipitoisten elintarvikkeiden tuotevalikoima on kasvanut viime vuosina. Proteiinin tarpeesta ja vaikutuksesta ravitsemukseen keskustellaan paljon ja se kytkeytyy monin tavoin ympäristöön, terveyteen, huoltovarmuuteen ja talouteen. Näiden teemojen ympärille rakentuu Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoima ScenoProt -hanke, jonka teemoja ja tavoitteita esiteltiin marraskuun alussa Helsingissä.
Tavoitteena saavuttaa proteiinin tuotannon omavaraisuus
ScenoProt -hankkeen johtajan, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Anne Pihlannon mukaan maailman väestön proteiinintarve tulee kasvamaan, ja on vuoteen 2050 mennessä jo 70 % enemmän kuin nyt. Tämä aiheuttaa mm. tuotannollisia ja ympäristöön liittyviä haasteita. ScenoProt -hankkeen tavoitteena onkin saavuttaa Suomessa omavaraisuus proteiinintuotannossa vuoteen 2030 mennessä. Hanke on alkanut vuonna 2015 ja yhteistyökumppaneina Luke:lla ovat Helsingin ja Turun yliopistot, Makery sekä kaksi kansainvälistä kumppania Hollannista ja Norjasta. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia.
Omavaraisuus vähentää riippuvuutta ulkoisista tekijöistä, kuten muiden maiden tuotannosta ja tuonnista. Merkittävä osa kotimaisen ruokaketjun sisältämästä proteiinista on tuotu ulkomailta. Suomen omavaraisuusaste viljan proteiinin suhteen on hyvällä tasolla. Sen sijaan muu kulutettu kasviproteiini koostuu pääasiassa ulkomailta tuoduista, lähinnä soijasta valmistetuista elintarvikkeista ja vain alle viidennes on kotimaista alkuperää. Eläinperäisistä proteiinin lähteistä, kuten maito- ja lihatuotteista, noin 70-75 % on kotimaista alkuperää.
Mikäli kasviproteiinin omavaraisuusastetta halutaan parantaa, ulkomailta tuotu soija ja rypsi tulisi korvata kotimaassa tuotetulla proteiinilla. Käytännössä tämä tarkoittaa kotimaisen proteiinin tuotannon lisäämistä, viljelytapojen kehittämistä, uusien proteiinilähteiden hyödyntämistä sekä uusien innovaatioiden käyttöönottoa ja tuotekehitystä. Jälkimmäisistä suomalainen elintarviketeollisuus on osoittanut osaamisensa, kun markkinoille ovat tulleet kaurasta ja herneproteiinista valmistettu Nyhtökaura (Gold&Green) sekä härkäpavusta valmistettu Härkis (Verso Food Oy). Kasviproteiinin omavaraisuusasteen nostamiseksi näiden papujen, herneiden ja viljan proteiinista valmistettujen kotimaisten tuotteiden tuotantoa ja kulutusta tulisi lisätä.
Proteiinien tuotanto vaikuttaa ympäristöön
Eri proteiinin lähteillä on tuotantoprosessinsa kautta erilainen vaikutus ympäristöön. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Sanna Hietalan mukaan tuotteiden ympäristövaikutuksia arvioidaan tuotteen elinkaariarviointia avuksi käyttäen eli kuinka paljon esimerkiksi energiaa ja lannoitteita tarvitaan proteiinikilon tuottamiseen ja kuinka paljon tuotanto aiheuttaa mm. päästöjä ja jätettä. Tuotannon ympäristövaikutuksia arvioidaan ilmastovaikutusten sekä rehevöittämisvaikutusten kautta. Pienimmät vaikutukset sekä ilmastoon että rehevöitymiseen ovat palkokasvien ja viljan tuotannossa. Suurimmat ilmastovaikutukset ovat naudanlihan tuotannossa ja suurin rehevöittävä vaikutus on viljellyn kalan ja lihan tuotannossa. Viljellyn kalan ympäristövaikutusta pyritään alentamaan jatkossa muuttamalla niiden ruokintaa sekä vähentämällä avovesialtaiden käyttöä, jolloin ravinteita ei pääse luonnonvesiin.
Suomalaiset saavat riittävästi proteiinia ravinnosta
Ruoan proteiineja tarvitaan mm. elimistön rakennusaineiksi. Proteiinien fysiologinen tarve riippuu henkilön iästä ja koosta. Aikuisille ja yli 2-vuotiaille proteiinin saanniksi suositellaan 10-20 energia%. Tämä tarkoittaa sitä, että päivittäisestä energiasta 10-20 % tulisi saada proteiinista. Painoon suhteutettu suositeltava ja riittävä proteiinin määrä on 1,1 g-1,3 g / kg / vrk. 60 kiloa painavan ihmisen tulisi siis syödä päivittäin 66-78 grammaa proteiinia.
Liiallisesta proteiinin saannista ei ole hyötyä. Päinvastoin se kuormittaa maksaa ja munuaisia ylimääräisen proteiinin sisältämän typen erityksen takia. Typpi, jota ei voida elimistössä hyödyntää, on myrkyllistä, ja tästä syystä se eritetään virtsan mukana pois. Muun osan ylimääräisestä proteiinista elimistö käyttää energiaksi ja jos energiaa kulutetaan vähemmän kuin saadaan, varastoidaan ylimäärä rasvana.
ScenoProt -hankkeessa proteiinien terveysvaikutusten tutkimisesta vastaa Helsingin yliopiston dosentti Anne-Maria Pajari. Hänen mukaansa suomalaiset saavat ruokavaliostaan riittävästi proteiinia. Proteiinin saannin lisäämisen sijaan meidän tulisi siirtyä käyttämään enemmän kasviproteiineja terveydellisistä ja ympäristöllisistä syistä. Tällä hetkellä suomalaiset saavat ravinnon proteiineista keskimääräisesti 70 % eläinperäisistä tuotteista ja 30 % kasviperäisistä tuotteista. Punaisen lihan on todettu nostavan riskiä sairastua tiettyihin syöpäsairauksiin ja eläinproteiinin tuotanto kuluttaa ympäristöä kasviproteiinin tuotantoa enemmän.
Kaikki proteiini ei ole ravitsemuksellisesti saman arvoista. Proteiinin ravitsemuksellinen laatu riippuu sen aminohappokoostumuksesta. Ruoassa tulee olla kaikkia välttämättömiä aminohappoja, jotta elimistö pystyy niitä hyödyntämään. Yhdenkin aminohapon puute johtaa siihen, että elimistö ei pysty täysin hyödyntämään muitakaan aminohappoja ja ne käytetään energiaksi eikä elimistön rakennusaineiksi. Maidon, kananmunan, lihan ja soijan proteiinien ”hyötysuhde” on 1 eli niiden aminohappokoostumus vastaa elimistön tarvetta. Palkokasvien vastaava luku on n. 0,6-0,8 ja vehnän 0,4. Kotimaisten viljojen (vehnän, rukiin ja ohran) sisältämän viljaproteiinin, gluteenin, arvo on 0,25. Yhdisteltäessä ravitsemuksessa viljan ja palkokasvien proteiineja saadaan kaikkia elimistön tarvitsemia aminohappoja. Vilja ja palkokasvit ovatkin ravitsemuksellisesti hyvä yhdistelmä, ja niiden myötä tarvittavien aminohappojen, kuidun ja monen muun ravintoaineen saanti on turvattua. Perinteinen yhdistelmä hernekeitto ja ruisleipä ovat siis myös proteiinin saannin kannalta todella hyvä vaihtoehto.
